sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Yllärivisiitti Itään ja Ihana Paluu Duuniin

Viikko sitte olin yllättämässä frendiä sen 30v synttärijuhlilla Joensuussa. Olin plääniny viettäväni siel muutaman päivän miniloman, kerroin tulevasta reissusta parille siellä asuvalle frendille vaan ja koetin pitää suuni ja varsinki someni kiinni koko asiasta. Juhlaillan aikana ilmaannuin sit vaan oven taakse rikoskumppanin kanssa joka oli hoitanu kaikki järjestelyt siellä päässä. Ylläri onnistu täydellisesti! Frendien ilmeet ois pitäny saada ikuistettua ku naamat veny eka "Ihan normii et oot täällä meijän kans kemuttaas"- ilmeestä "MITÄ SÄ TÄÄLLÄ TEET?!"-ilmeeseen. Varsinki synttärisankarin intopaniikkihuutelut "LAURA ON TÄÄLLÄ! LAURA ON TÄÄLLÄ!!" kerto kaiken olleellisimman. HAHAHAHAHAHH! HUIPPUA! Kemut meni kivasti, skumppa maistu ja seuraavana päivänä väsytti kovasti. Oli kiva ottaa miniloma Helsingin höyryistä muutenki, nähä frendejä, päivittää kuulumiset ja juorut ja temmeltää frendin koht 3v pojan kanssa, joka sanoo mua Aua-tädiks <3. Se pikkujäbä on muutenki nii mahtava tapaus, ootan innolla millasia seikkailuja sen kans saadaan tulevaisuudessa aikaseks.

Tekee ihan jäätävän hyvää päästä välillä muutamaks päiväks omista ympyröistä ja kuvioista, vaik ajatus arkeen palaamisesta tuntu junassa istuessa hankalalta, olin kuitenki nollannu kaikki työasiatki nii huolella et oon ollu vaa iha superonnellinen tän viikon. Ekaa kertaa lähin kans lomalle sillai et jätin oikeesti kaikki duuniasiat duuniin, en jättäny työkavereille mitää TO DO-listaa (mitä aiemmin oon tehny, koska ne ei ois muute tehny mitää :D ), ja kerroin myös niille ennenku jäin lomalle et mulle ei tarvii sit soitella tai viesteillä mitää työasioita. Minkä ne tekiki. Parasta duuniin palatessa oli, et jäbät oli oikeesti tehny omatoimisesti asioita joita on pitäny järkätä. Aiemmin meijän roolitus on menny niin että mulla on ollu narut käsissä kaikista asioista, ja oon pitäny huolen et hommat skulaa. Mikä oli ymmärrettävää siinä vaiheessa ku kaikki muut duunarit oli uusia, mut tän vuoden alussa ilmotin et hommat muuttuu nyt tai oon yhtä piipussa ja sekasin ku viime vuonnaki. Kaikkien piti vähä muuttuu. Mun piti lakata käyttäytymästä sillai et oon vastuus kaikesta, ja työkavereitten piti lakata kohtelemasta mua sillai et oon se joka iskee viimesen niitin. Vaik on kiva et töissä ne sanoo mua Bossladyks, otan sen ennemmin nii et oon ainoo nainen meijän tiimissä, ku et oon se pikkupomo jonka Reino-tossun alla on sit muu tiimi. Ekaa kertaa must tuntuu et ollaan oikeesti samalla levelillä koko porukka, ja mulla on jotenki enemmän aikaa panostaa kaikkeen muuhun ku asioitten ylläpitoon. Tästä fiiliksestäki johtuen käytiin muutaman teinitytön kanssa viikon päätteeks kattomassa vähä keikkoja Musicians Against Racism- tapahtumassa. Tsikut sekos pelkästää siitä et ne pääs bailaan eturiviin (ja kattoon Mustaa Barbaaria), mut ne kerto myös paluumatkalla et kuin kiitollisia ne on siitä et on olemas joku aikuinen joka vie niitä tommosiin tapahtumiin, ilman sitä tunnetta et niitä hyysätään tai jotenki koulumaisesti arvioidaan. Vaik välillä duunissa tuntuu et oon vaan yks orava pikku pyörässään, nii NOI hetket jos mitkä muistuttaa mua siitä et kuin siistiä ja antosaa nuoriso-ohjaus voi olla. 

Paras duuni ikinä <3

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevään ekat kakut

Leipominen on mulle kunnon keittiöterapiaa, ja varsinki kakkujen kyhäily on sieltä parhaimmasta päästä. Aikaansaannokset on lähinnä hyydytettyjä juustokakkuja, millon mihinki kinkereihin, ylläreiks tai sit iha muuten vaa jos tekee mieli vaa pyöräyttää joku tekele tai saan inspiksen testaa jotai uutta makuyhdistelmää. Frendit tietää tän kans ja osaa ottaa siitä myös osansa irti, viime viikonlopuks tuli kakkutilaus frendin 30v synttäreille. Se osottautu kuitenki vähä haasteellisemmaks koska tilaus oli "jotain raikasta eikä liian imelää" lisäks gluteeniton, pähkinätön ja vegaaniystävällinen. Gluteeniton ja pähkinätön onnistu viel iha mallikkaasti, vastaavia korvaavia tuotteita kun löytyy kaupan hyllystä helposti, mut ku piti sanoo heipat liivatelehdille nii jo asiasta googlettaminen aiheutti vähä pään vaivaa. Vegegelistä (jota käytin) ei ollu nii hirveesti hyvää sanottavaa monellakaa, joten päätin et en ota riskiä juhlapäivänä ja teen eka testiversion.

Joka l e v i s lopulta ympäri jääkaappia :D

Samalla ku nauroin räkäseen, puunasin sotkuja ja kirosin kaikki kasvissyöjät jonneki rehupellolle, totesin et kaikkee ei voi saada samaan pakettiin jos aion säilyttää hermot juhlapaikalla enkä oota et kakut levii pitkin pöytiä. 

Sama mikä pätee tunne-elämän allikoissa päti kakkuihinki: suklaa auttaa aina.

Liian itsekriittisenä en tietenkää ollu iha tyytyväinen omiin suorituksiin, mut muilta juhlijoilta tuli niin paljo kiitosta et ei ne varmaa sit nii pahoja ollukaa :)

(Aion silti kyl pysyy vanhoissa tutuissa aineissa täst edes, ellei oo ihan pakko poiketa sivupoluille)


Vadelma-Mustikka-Valkosuklaa
Lime-Valkosuklaa
                          

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ristiriitoja ja tunnesykkyröitä

"Sun ei pitäs venyy noin älyttömiin mittoihin", totes yks frendi ku vaihettiin kuulumisia yli vuoden tauon jälkeen ja kerroin mitä mulle kuuluu ja kuin elämässä menee. Rupesin miettimään sen jälkee et kuka multa sitä venymistä ees oikeestaan vaatii? En keksiny ketää muuta siihen rooliin ku itteni, ja siitä nyt taas päästiin siihen ikuisuuskysymykseen mitä monen asian kohalla on saanu miettii aiemminki: mistä se johtuu?

Mul on tapana viettää aika ajoin semmosia All By Myself- viikonloppuja, jotka on jonkun tapasta kieroutunutta mindfulnestreeniä itelleni. Nää itsetutkiskeluhetket alko viime vuonna vähä ku vahingossa, ku huomasin (ja myönsin sen myös) et nainen ei oo nyt iha balanssissa ittensä kanssa. Ku kaikkia asioita ei saa selvitettyy itelleen arjen pyörityksessä, meno on välillä enemmä ku hektistä ja asioita jää puolitiehen, ni välillä on hyvä vaa stopata, nostaa se kuormallinen solmuja pöydälle ja ruveta avaamaan sitä vyyhtiä, huolimatta siitä kuinka paljon ahistas jo etukäteen. Välil tuntuu et ois iisimpää vaa yrittää unohtaa juttuja ja jatkaa eteenpäin, mut yleensä a i n a, tulee elämässä jossai vaiheessa vastaan joku juttu josta tulee vaa isompi tunnesykkyrä, ja selvittääksees sen sun pitää palata niihin vanhoihin juttuihin jotka sä oot jättäny käsittelemättä sillon matkan varrella. 

Esimerkkinä. Mä tykkään pitää muista huolta. Se on vähä ammattitautiki (tai osa perusluonnetta jonka ansiosta ajauduin kasvatusalantöihin), mut samalla sitä unohtaa helposti ittensä. Varsinki duuniasioihin ja toisten ihmisten juttuihin on helppo hukuttaa ittensä, mut samalla sinne pakenee kaikkee mitä omassa elämässä tapahtuu, hommat pakkautuu painekattilaan ja kukaan ei muistuta sua ittees siinä vaiheessa ku ollaa räjähdysvaaran alla, et pitäis ottaa iisimmin ja pysähtyy. Ois unelmatilanne ku osais, tajuis ja ois aikaa käsitellä se kaikki samaan aikaan. Siltiki, on ristiriitasta miettii kuinka ihmiset lokeroi toisiaan sen perusteella mitä ne kuvittelee et jengi on, mut jos sä ite ajat ittees semmoseen rooliin mitä sä et oikeesti oo ni miten kukaan voi olettaa et sä oisit jotai muuta ku mitä sä näytät itestäs ulospäin? Mul(lakin) on tosi iso suojamuuri tietyillä epävarmoilla elämänosa-alueilla, mikä on osa tosi vahvaa itsesuojeluvaistoa. Muhun kolahtaa tosi helposti kun/jos joku ees sanoo jotain mikä osuu sille alueelle mitä yritän pitää siel kilven takana, mut koska elämä ei mee sillai et välil ei tuntus, nii osumia tulee huolimatta siitä et sä yrittäsit valmiiks jo väistää niitä jotenki. Yleensä sitä hittiä tulee siks et ne on totta, niinku tän kirjotuksen eka lause just, mut en oo vaa myöntäny sitä itelleni. Sit päästään taas takas niihin solmuihin ku ruvetaan kattoon sitä jälkee mikä siitä iskusta on tullu. What goes around, comes around. Sikski on helpompi aatella vaa toisten juttuja ja puuttuu niihin ku asioita voi kattoo laatikon ulkopuolelta ilman suoranaista henkilökohtasta myllerrystä, mut yritäppä olla yhtä iisisti siinä roolissa, ku siinä joka sen iskun ottaa vastaan.