torstai 14. toukokuuta 2015

Äidit, mutsit, mummat ja mamit

Viime sunnuntaina vietettii äitienpäivää. Meijän mummat sai kortit postitse (kilttinä siskona kuittasin ne tietysti myös veljien puolesta x) ), samoin omalle mamille kilahti postiluukku ja tottakai sen päälle lähti viel nykypäiväsen tärkee somekukkamuistaminen Facebookiin (josta tädit oli käyny kans tykkäämässä, näitten  rouvien sosiaalisten medioitten käyttö onki sit iha oma lukunsa, sitä on kyl vaa aina hauska seurata). Samaa sivustoa päivän mittaan seuraillessa, erilaisia äitinäkökulmia jakaessa ja omissa ajatuksissa muhiessa kelailin paljon äitinä olemista ja valintaa lasten hankkimisesta. Ja miten kaikki on meijän sukupolvelle taas niin erilaista ku mitä aiemmille, tai mitä se tulee olemaan sit taas meijän lapsille.

Mun kaveripiirissä seikkailee hurjan monia äitihahmoja; biologista, lainassa olevaa, puolikasta, varaäitiä, tai roolinsa muutoin ansainnutta. Sen lisäks et on saatu monta hienoo pientä pirpanaa lisää tähän maailmaan, on ollu mahtavaa seurata vierestä kuinka ihanista naisista kuoriutuu mahtavia äitejä ja kuinka niistä sinappitehdastoukista kasvaa uusia persoonallisia minityyppejä. (En aio unohtaa miehiä täs kohtaa, isit  <3.) Vastapuolena tälle on sit ne, jotka ei todellakaan haluu lisääntyä, jotka nauttii tätinä tai kummina olemisesta tai lasten kanssa puuhailusta työkseen tai muute, mut on tehny sen päätöksen et omia ei tuu nyt, eikä todennäkösesti ikinä. Tätä tai mitää muutakaa omaa valintaa, saati sit ei myöskään esim omaa seksuaalista suuntautumista pitäs mun pielestä joutuu selittelemään yhtään kenellekään, mut yllättävän monessa tilanteessa kuulee et "kyllähän sun nyt pitäis/et vaan tiiä sitä vielä/kyllä se oikee mies vielä osuu kohdalle/miten nii et haluu?/yhteiskunta vaatii/etc." 
H a r v a kelaa ennenku avaa suunsa ja alkaa sättiin et kaikki ei halua, tai ees pysty saamaan. Yleisajatus on et kaikki haluu ja kaikki saa. Toivottavasti tääki vielä muuttuu ajanmyötä, eikä lapsettomuuskeskustelu oo sit enää nii tabu.

Suhde omaan äitiin ja kumpaanki mummaan on luonnollisesti muuttunu kans elämisen myötä. Ku lapset on lentäny pesästä ja täysikästyny aikaa sitten jo, on vanhemmatki alkanu ottaa rennommin ja keskittyvät taas enemmän omaan elämään ku meijän. Mutsi soittaa edelleen kaikille meille kolmelle lapselle sunnuntaisin perinteisen "mitä kuuluu" - puhelun, ja se on kans jo tottunu siihen et broidit ei vältsil aina vastaa ja todennäkösesti mulla on useemmin krapula sillon ku et ei ois, hahahh. Siitei kanskaa päästä ikinä varmasti yli, et tuun aina tekemään asioita joista mutsi ei tykkää. Mut eipä se jaksa niistä nillittääkään enää nii kovaa ku aiemmin. Ehkä 30 vuoden  sanomisten jälkeen sitei jaksa enää paasata ja nillittää, ku ei se lopputuloksia kuitenkaa mikskää muuta :D

Mummat taas oottaa innolla et millasta uraa kukaki luo, oikeestaa viel enemmän niitä kuumottaa et koska kukaki löytää elämäänsä kumppanin ja varsinki, et koska niitä lapsenlapsenlapsia alkaa pyörimään jaloissa. Sen lisäks et ne on aina hurjan innoissaan ku niitä käy sen vähänkää aikaa moikkaamassa. Varsinki toinen mumma joka asuu palvelutalossa, on aina polleena ku joku meistä käy kylässä. Niillä on kuulemma joku skaba siellä kans et kellä käy eniten vieraita, ja varsinki jos tulee nuorempaa jengiä ja pidemmän matkan takaa. Hahahh, ei oo iha kepeetä menoo siellä! Mummajen (en tiiä mite mumma taipuu monikossa ilman et se kuulostaa mummilta, niitä mullei oo yhtää, pelkkää mummaa vaa <3.) kanssa ois ihana viettää aikaa enemmänki, mut koska elämä vie, ja matka Pohjanmaalle ei oo iha lyhyt, nii en mä niitä hirveen usein näe. Onneks puhelimet on keksitty ja lakeuksille matkatessa kyllä löytyy aina aikaa niille, oli sit mökkikeikka tai festarit. Saan olla kyl kans onnellinen et kummatki mummat ja ofc oma äiti on viel elossa, nääkää ei oo mitää itsestäänselvyyksiä enää täs vaihees.

Ku oma biologinen kello tikittää, tai mitä sitä kainostelemaan, HUUTAA kovaa ja työkseen kasvattaa muitten lapsia, ja joku skidi aina duunissa sanoo sua vahingossa tai tahallisesti äidiks, nii omaa mahollista äitiyttä tulee mietittyä nykyään aika usein. Toisaalt en pidä sitä iha itsestäänselvyytenä et lapsensaanti on ees mahollista ja tänki asian suhteen on hyvä olla realistinen, mut mun pilvilinna on sen verran muhkee ja hattarainen et elän sitä kuvitelmaa et joku päivä saan leimata omanki ÄITI-kellokortin. Tää on kans asia mistä moni frendi on kertonu olevansa vähä kateellinen: 

Mä oon aina halunnu lapsia 

Se et niitei viel oo, on nyt taas monen sattuman sarja, mut kaikille se ei oo niin itsestäänselvä asia. Oon lucky bastard et tiiän, oisin viel luckympi bastard jos niitä ois jo, mut kaikki aikanaan, asioil on tapana järjestyä sillai ku ne on tarkotettu, ja mä oon varma et tää niinku kaikki muutki jutut selvii aikanaan. Siihe asti Mamailen lempinimen takana vaa, nautin muitten ihanista lapsista ja otan oppia muitten äiteilyistä.

<3

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Throwback: Loma Frankfurtissa

Meijän sisaruskolmikon vanhin, mua pari vuotta vanhempi isobroidi muutti about puoltoista vuotta sitten Franfurttiin (rakkauden perässä, true story). En iha digannu koko muuttoajatuksesta alkuun, broidi soitti taannoin mulle kesken työpäivän, ilmotti et irtisano ittensä just töistä ja muuttaa Saksaan ennen joulua, sit se jätti mut vaan sulatteleen asiaa ja laitto luurin kii. Veli tuntee siskon aika hyvin, isot muutokset ottaa aina aikansa ku prosessoin niitä poksumisteni kans, ja mitä tulee varsinki isobroidin tekemisiin, nii pikkusiskon näkökulmasta moni juttu ja isot päätökset on multa pois. Oli se sit muutto johonki tai aikanaan vaihtuvat muijafrendit, varsinki nuorempana koin et broidi oli paljo siistimpi sinkkuna ku sillo sillä oli enemmä aikaa mulle. Onha se kuitenki ollu aina läsnä mun elämässä ja näyttäny mulle skidistä asti kuin tääl ollaan.

Mut takas asiaan. Maaliskuun lopulla saatiin viimein aikaseks pikkubroidin kans ottaa suunnaks Saksan maa, se oli samalla peeveljen 26v synttärimatka. Vähä jännitti, en ollu aiemmi varannu ees lentolippuja ite, joku muu oli aina hoitanu ne ja kertonu aina kentällä mitä pitää tehä seuraavaks, mut se meni sit kuitenki iha kivasti ja päästiin onnistuneesti matkaan. (fyi, päästiin takaski iha mallikkaasti :D )

Freesinä aamulennolla viel nauratti

Frankfurtista ei ollu ennakkoon oikee mitää havaintoo. Mietittiin vasta lentokoneessa et mitähä kaikkee siel onkaa, ennakko-odotuksia ei paljo ollu, paitsi et tiiettiin et tullaan juomaan ja syömään t o d e l l a hyvin reissun aikana. Suoriuduttiin lentokentältä nakkaamaan kamat broidin ja kälyn kämpälle, naukattiin vähä skumppaa ja lähettiin tsekkaamaan minkälaisessa mestassa seuraavat muutamat päivät oikee heiluttas. 



Metsästäjän lautanen, viittä eri lihaa ja tuhat kiloo hapankaalia,
 ja äpflvinea, ofc.


Päivän mittaan kävi kuitenki ilmi et muutaman tunnin yöunet, lento ja snadi (okei, 1h, mut kuitenki) aikaero verotti nuppia aika hyvin. Uni maitto heti ku sille anto vaa luvan. Seuraavat päivät meni huomattavasti virkeemmissä merkeissä ja pikkuhiljaa saksankieliki (6v sitä opiskelleena pitäs olla varmaa hyväki kielipää, mut opiskelutraumat on piilottanu meitsin saksan taidot aika syvälle johonki) alko löytyy, tosin se kiers vähä mutkaa: suomi-ruotsi-englanti-saksa reitillä aina. Eikä se ollukaa nii kamalaa sit, vaik peruskoulumaikkojen naamat ja nillitykset muistuki mieleen aika nopee samalla :D


Yks ilta suunnattiin ns.viinimessuille tai -markkinoille tms. Mul oli odotuksena siis tori, jossa ois ollu jotai viinimeininkejä. Mut ei, siel meit ootti tivoli! ISO TIVOLI! Iha ku ois ollu Lintsillä, mut hurjan paljon siistimmällä vaa, ja siel väleis oli terdejä ja drinkkikojuja. I H A N M I E LE T Ö N T Ä ! Olin nii kikseissä ja häkellyksissäni, et en oikee ees tajunnu. Nii monta siistiä asiaa samassa paikassa! Mindblowing! Ois ollu kaikennäköstä  vempainta ja härveliä, mut ku korkeet paikat vähä jännittää ja muutenki oli nii hurmio päällä, nii päädyttiin meneen törmäilyautoihin koko porukalla. Mikä oli taas iha vitsin siistiä, koska Suomessa törmäilyautoilla ei saa törmäillä, ja pitää ajaa vaan tiettyyn suuntaan ja väistää muita. Mut eipä täällä! Jengi tuuppi ja törmäili, yllätti takaapäin ja teki kimppahyökkäyksiä. Nauroin nii paljo et itketti, kiljuin minkä ehin, tukka heilu silmillä ja hame kipus johonki vähä liian ylös ku yritin pysyy siin kyydissä. Jälkeenpäin löysin sit turvavyön jolla oisin pysyny ehkä vähä paremmin kärryillä, enkä vältsil ois ehkä näyttäny siltä et oon oikeesti saanu aikamoista kyytiä :D. Mut ai jestas, se oli niin siistiä!!

Pikkubroidin synttäreitä vietettiin lauantaina. Alotettii skumppa-aamiksella (niinku joka aamu öhöm), käytiin Frankfurtmuseossa, joka oli ihan superavartavaa ku ei tienny kaupungin historiasta alkujaan mitään (esim et 98% koko kaupungista on sodan jälkeen rakennettu uudestaan, ku vaan 2% rakennuksista on säilyny ehjänä pommituksilta. Järkyttävää.), poukkoiltiin pitkin poikin viinimarkkinoilla ja ympäriinsä turdeillen ja illalla käytii viel safkaamassa ja drinksuilla.

RÖMER. Frankfurtin arkkitehtuuri on nii moninaista.
Tää kirkko viehätti mua ihan kipeenä.
11000 Frankfurttilaista kuoli toisen maailmansodan aikana, kuka Auschwitzissa kuka jossai muualla.
Kaikkien kuolleitten nimet, syntymä- ja kuolinvuosi ja kuolinpaikka on esillä
tyhjää hautausmaata kiertävässä muurissa. Ne mitkä on saatu selville siis. Vetää hiljaseks.

Broidi 26v ja asianmukaset synttäridrinkit

Pikkuveli-Sisko-Isoveli, aka Karhukopla <3
Sää salli meitä muute iha kivasti, mut synttäreitten jälkeisenä päivänä sato vettä k o k o päivän. Päädyttiin möllöttään inessä, käytii heittää pieni kävelylenkki lähimestoilla ja hakeen take away safkaa. Ihanan iisiä <3

Vikana päivänä pakattiin kamat valmiiks heti aamusta, käytii hakeen laukkujen täytteeks vähä kuplajuomatuomisia kotiin, ne on Saksassa nii jäätävän halpoja et harmitti melkeen et laukkuun ei mahtunu ku rajallinen määrä. Koska lento lähti vasta illalla, eikä meijän tarvinnu olla kentällä viel moneenmoneen tuntiin, nii mentiin tsekkaan Frankfurtin eläintarha, joka oli iha broidin kämpän vieressä. Oltiin kävelty sen ohi monta kertaa reissun aikana ja kelattu oisko se auki. Oliha se. Hauskaa oli jo pelkästää ku mentii ostaan sisäänpääsylippuja. Myyjäsetä kysy mistä me ollaan kotosin, ja ku iskettiin Suomikortti tiskiin nii se osottautu ihan valvataks Nightwish-faniks :D. Hahahh. Huippua. Mut mitä eläintarhaan tulee nii otin pikku kiksit sielläki. Se oli tosi intiimi, pienempi ku Korkeasaari, mut minkää eläimen luo ei tarvinnu kävellä iha hulluu matkaa niinku yleensä, aitausten reunat oli yllättävän matalat (jopa huolettavan) ja funailin välillä et kuinkaha Madagaskarmeiningillä (se leffa you know) ne vetää öisin siellä. Siinä missä meillä on suojapleksi, häkkikalterit ja viel aita et ei katota liian läheltä, nii tuol oli yks niistä elementeistä. Kuumotti kattoo leijonaaki vaa suoraa ikkunan läpi, ja sarvikuonon kans ois voinu tyyliin heitää high-fivet jos se ois ollu vähä sosiaalisempi kaveri. 







Enne kentälle menoo metsästettiin viel reissun vikat ja ekat Flammkuchenit kitusiin. Se on vähä niinku pizza, ohut taikinalevy jossa on päällä creme fraichéa, ja täytteet nakattu siihe päälle. Olin nii tukossa et otin muka kevyemmän rucola-tomaatti-mozzarella version, broidi taas veti oikein hyvän lihasamman versen. Ja Äpfelvine. Tietysti. 

Kävin muute broidin lautasella x)
Niinku pläänittiinki, reissussa tuli syötyy ja juotuu hyvin, kroppa ei kans ehkä iha kestäny sitä ruokavalionmuutosta minkä se sai kokea ku aamusmoothiet ja päiväsalaatit vaihtu yhtäkkiä kuplivampaan juomaan ja rasvasempaan ja raffimpaan ruokaan. En valita. Sekä makuelämykset et maiseman vaihtaminen, sekä hengailu laatuseurassa velikultien ja kälyn kanssa teki hyvää. Omiin arkiasioihin sai uutta perspektiiviä, solmussa olleet asiat selkeyty ja ennenkaikkee mieli ja koko muija lepäs. Onnistunu loma! Danke schön!